Viikko 27 - vitun mikael - Vieraana artisti & kirjoittaja Mikael Laurent

tommiarska.show - Ein Podcast von Tommi Ristola - Sonntags

Juteltiin musiikista, Mikaelista ja kaikesta muusta. Kuunteluiloa!Lahjakas biisinkirjoittaja ja artisti Mikael Laurent on noussut vauhdilla Suomen musiikkikentän valokeilaan. Hänet on noteerattu muun muassa YleX Nosteessa, mikä korostaa hänen raikasta tyyliään ja potentiaaliaan. Genrerajattomuudestaan sekä uudistumishalustaan tunnettu Laurent on monipuolinen musiikintekijä ja hän onkin tehnyt yhteistyötä useiden artistien kanssa, kuten jambo, Aaro630, Tupe, Jaakko Kulta, SAFIRA ja Nelma U.Melankolisten sävyjen ja tunteikkaan ilmaisun ansiosta erottuva Mikael on julkaissut ahkerasti musiikkia jo vuodesta 2019 lähtien. Suuremman yleisön tietoisuuteen artisti pomppasi vuonna 2023 julkaistuilla kappaleillaan Helsingis on tulva (feat. Tupe) ja Näkymätön. Laundry Musicille levyttävän artistin näätsä mut? -debyyttialbumi ilmestyi lokakuussa 2024. Kokonaisuus sisältää muun muassa yhdessä jambon kanssa julkaistun humoristisen ja mukaansatempaavan singlen Suomalainen Superstara, joka sai runsaasti huomiota myös TikTokissa ennen kappaleen julkaisua.

Visit the podcast's native language site