3. Oona Airola

Kolme käännekohtaa - Ein Podcast von Roope Salminen/ Podme

Oona Airolan tapaa elää on vahvasti muokannut sarja kuolemantapauksia lähipiirissä. Näyttelijän taidoistaan hän kiittää teatterikorkeakoulua sekä hevostaan, ja lisäksi jaksossa selviää, miksi kotimaisissa elokuvissa on aina samat naamat. Shownotes: 02:14 Ensimmäinen käännekohta: Oona Airola elää elämäänsä kuin viimeistä päivää. Tähän on vaikuttanut sarja kuolemantapauksia perheessä, lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa. 28:20 Toinen käännekohta: Hevoset, ja vapaana kodissa vaeltavien eläinten kirjo kasvattivat Oonan sellaiseksi kuin hän on tänä päivänä. Merkittävimpänä tekijänä oli oma hevonen 11-vuotiaana, joka jälkikäteen ajatellen opetti näyttelijättärelle varsin tarpeellisia taitoja. 40:32 Kolmas käännekohta: Vuonna 2010 Oona tuli valituksi Teatterikorkeakouluun, joka muutti elämän suunnan täydellisesti. Ilman koulua, ei Oonasta omien sanojensa mukaan olisi näyttelijää tullut.

Visit the podcast's native language site