Kiusatusta palestiinalaispojasta tuli sovittelija israelilaisten ja palestiinalaisten välille
Kirkko maailmalla - Ein Podcast von Suomen Lähetysseura - Freitags

Kategorien:
Daniel Munayeria kiusattiin koulussa. Kaikki kiusaajat eivät olleet lapsia, vaan joukossa oli myös joitakin opettajia. Munayer oli yksi harvoista palestiinalaisista juutalaisessa koulussa Jerusalemissa. Nykyään hän johtaa Jerusalemissa Musalaha-järjestöä, joka tukee sovintoa israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Järjestön toiminta nojaa Raamatusta nouseviin sovinnon periaatteisiin. Kun Musalaha ja Suomen Lähetysseura alkoivat tehdä yhteistyötä muutamia vuosia sitten, eräänlainen ympyrä sulkeutui. Daniel Munayer ja kaksi hänen veljistään olivat nimittäin 1990-luvulla Lähetysseuran lastentarhassa, joka toimi nykyisessä Felm-keskuksessa. Ohjelman toimittajana on Heli Vuohelainen.