#9 Mediatuomari – oikeutta selkokielellä

Petra Spring on yksi Suomen noin tusinasta mediatuomarista. Mediatuomari on Suomessa varsin uusi konsepti, joka näki ensikertaa päivänvaloa maaliskuussa 2018. Kaikelle omaksutaan tänä päivänä helppo selitys, sen sijaan että asioista lähdettäisi oikeasti ottamaan selvää. Mediatuomarit edustavatkin uutta lähestymistä oikeusvaltioon joukkomedian aikakautena ja taustoittavat tuomioistuinratkaisuja medialle.

Om Podcasten

Juristipodi on oikeuden ammattilaisille suunnattu työelämäpodcast. Podcastissa keskustellaan asiantuntijatyöstä, rekrytoinnista ja työelämän kehityksestä 2030-luvulla. Podissa saadaan vieraaksi oikeusvaikuttajia, rekrytoinnin ja työelämän asiantuntijoita sekä muita oman elämänsä Harvey Spectereitä ja Ally McBealeja.